
Aurorien päämaja sijaitsee taikaministeriössä tasolla kaksi. Päämaja on sotkuinen ja soppeihin jaettu tila, jonka seinillä on kuvia perheenjäsenistä etsintäkuulutettuihin velhoihin, huispausjoukkueen julisteita sekä Päivän Profeetan artikkeleita.
Aurorivirasto sijaitsee taikaministeriössä tasolla kaksi. Auroriksi haluavan on osallistuttava tiukkoihin luonne- ja soveltuvuuskokeisiin aurorivirastossa.
Azkabanin vankila on vahvasti vartioitu, taikaministeriön alainen velhovankila. Vankeja vartioivat ankeuttajat. Vankien altistuminen pitkään ankeuttajan läsnäololle vie heiltä järjen.
Beauxbatons on velhokoulu, joka sijaitsee jossain päin Ranskaa. Koulun rehtori on isokokoinen puolijättiläinen Olympe Maxime, johon Hagrid ihastuu. Koulun oppilaat pukeutuvat siniseen ja harmaaseen silkkiin kouluasuinaan. Beauxbatons on yksi niistä kolmesta koulusta, jotka osallistuvat kolmivelhoturnaukseen, joista viimeisimmissä Fleur Delacour kilpailee koulunsa edustajana.
Suurin Iskunkiertokujalla sijaitseva pimeyden voimien tuotteisiin erikoistunut liike.
Lontoossa sijaitseva ostoskatu. Harry Potter -kirjoissa Vuotava Noidankattila sijoitetaan tälle kadulle.
Velhotarvikeliike Tylyahossa.
Durmstrang on yksi Euroopan kolmesta suurimmasta velhokoulusta. Koulun opetuksessa painostetaan rankasti pimeyden voimia. Koulun rehtorina toimi Igor Irkoroff, kunnes kuolonsyöjät murhasivat hänet. Koulun sijaintia ei tiedetä, Hermione kuitenkin päättelee koulun sijaitsevan jossain pohjoisessa ja tosi kylmässä paikassa, koska heidän koulupukuihin kuuluu turkisviitat.
Taikaministerien salaperäisyyksien osastolla sijaitseva tarunhohtoinen sali. Ennustussalin kerrotaan olevan korkea kuin kirkko ja se on täynnä rivissä olevia korkeita hyllyjä, joilla on pieniä ja pölyisiä lasipalloja. Jokaisen pallon alle on kiinnitetty pieni, kellertynyt nimilappu.
Kylä, jossa James ja Lily Potterin koti sijaitsi.
Yhtiö, joka valmistaa poria. Vernon Dursley toimii yhtiössä johtajana.
Henkilö- ja Haamujaosto sijaitsee taikaministeriön tasolla neljä.
Viistokujalla sijaitseva huispaustarvikkeita myyvä liike. Harryn suosikkiliike, jossa hän näki ensimmäistä kertaa esitteillä olevan Tulisalaman prototyypin.
Pikkuhirttivaaran kylässä sijaitseva pubi. Valedrojen murhien tultua julki, pubissa kävi kuhina, koska koko kylä oli tullut keskustelemaan murhista.
Irvetan pankissa sijaitseva huippuhyvin suojattu holvi, jossa säilytettiin viisasten kiveä. Holvissa ei ollut avaimenreikää ja ainoastaan Irvetan maahinen pystyi avaamaan sen. Jos joku muu yrittäisi avata Irvetan holvin, ovi imaisisi yrittäjän sisään ja hän jäisi loukkuun.
Taikaministeriön kuudennella tasolla sijaitseva konttori.
Makeiskauppa Tylyahossa.